Ylistys sadonkorjuukakulle
Raastinrauta, veitsi ja vispilä.
Viimeiset omenat, jotka poimin vasta syystuulen vietyä viimeisen lehden.
Porkkanat, joissa tuoksuu kesä ja maan voima. Pyyhkäisen reiden ulkoreunaan haukatakseni, pesen, kuorin kuitenkin -raastan ja rakastan.
Inkivääri, kaneli ja manteli vievät ajatukseni vispilän varresta sinne, missä aurinko paistaa silloin, kun ikkunastani näkyy rännän piiskaama pihamaa. Nuuhkaisen ja haaveilen.
Jauhot pölläyttävät ilmaan syksyn parhaan tuoksun - kuivurissa pyörivän viljan lämpöisen kypsyyden.
Puolukka, syksyn happamuus yhdistettynä kesän lämmön rippeisiin ja ruskan väreihin.
Karpalo, suon villi, sormet kohmettava lääke.
Kinuski, lapsuuden maku, polttaa sormet ja kielen, kun kattilan reunasta kaapaisee.
Ripaus vielä kesää, terälehdet ruususta, kehäkukasta.
Ensimmäinen lumihiutale, suihkaus kultaa.
Yltäkylläinen sadonkorjuu
-jokaisella kakullamme on oma tarinansa-